Vammaisuus ja seksuaaliterveys
Vammaisten ihmisten seksuaaliset tarpeet ovat samanlaiset kuin kaikilla muillakin, mutta stigman voittaminen ja perus seksuaaliterveyteen liittyvän tiedon sekä palveluiden saaminen on heille usein huomattavasti vaikeampaa. Vammaiset jäävät edelleen alipalvelluksi seksuaalikasvatuksessa ja -resursseissa sekä nuorina että myöhemmin elämässään. Tässä artikkelissa käsittelemme, miten seksuaaliterveyden tiedosta voidaan tehdä saavutettavampaa kaikille riippumatta fyysisistä tai psyykkisistä kyvyistämme.
Jopa 10 % maailman väestöstä elää jonkinlaisen vamman kanssa, ja vammaiset ihmiset erotetaan usein omista seksuaalisista tarpeistaan. Heidän seksuaalisuutensa ja lisääntymisterveytensä jäävät helposti huomiotta, mikä vaikeuttaa heidän mahdollisuuksiaan vaatia näitä oikeuksia.
Ableismin vaikutus
’Ableismi’ tarkoittaa tiedostettua tai tiedostamatonta syrjintää vammaisia kohtaan. Jos vammaisuus ei kosketa elämääsi, et todennäköisesti huomaa, kuinka jokin pieni, oletusarvoinen asia voi olla toiselle täysin ylitsepääsemätön este, ellei sitä huomioida. Hyväntahtoisetkin ihmiset voivat tietämättään syrjiä ja altistaa vammaiset epäedulliseen asemaan. Tietoisuuden lisääminen on askel kohti parempaa.
Kuten kaikilla muillakin ihmisillä, myös vammaisilla on seksuaalisia tarpeita, haluja ja fantasioita, joita he haluavat ilmaista ja kokea, mutta aiheesta puhuminen aiheuttaa edelleen vaivautumista muissa ja keskustelu usein sivuutetaan nopeasti. On yhä hyvin yleistä, että opettajat, lääkärit ja muut mahdollisesti auttamaan pystyvät henkilöt ohittavat vammaisten perustarpeet. Tämä syventää stigmaa ja kasvattaa kuilua vammaisten ja muiden ihmisten välillä.
Vammaiset ihmiset kohtaavat seksuaali- ja lisääntymisterveydessään monia ylimääräisiä haasteita. Iso osa meistä toimii arjessa huolimattomasti ja yhteiskuntamme rakenteet on luotu keskimääräisen ihmisen tarpeisiin, huomioimatta ihmisten moninaisuutta ilman jatkuvia muistutuksia.
Tiedon saatavuuden puute
Seksuaalikasvatus on perusoikeus. Jokaisella nuorella tulee olla mahdollisuus oppia anatomiastaan, murrosiästä ja fyysisistä muutoksista, seksuaaliterveydestä, ehkäisystä, suostumuksesta sekä muusta elintärkeästä tiedosta. Valitettavasti vammaiset nuoret jätetään näistä keskusteluista usein ulkopuolelle. Monet heistä opiskelevat kotona monista eri syistä ja heidän vanhemmillaan on vastuu opettaa myös seksuaalikasvatuksen perusasiat muun ohella. Moni vanhempi kuitenkin välttää seksuaalisuudesta puhumista — oli lapsi vammainen tai ei. Osa pelkää nuoruusikää ja sitä, kun oma lapsi kasvaa ja alkaa kaivata seksiä ja läheisyyttä kodin ulkopuolelta. Toiset irrottavat tietoisuudessaan lapsen seksuaalisuudesta, koska ovat oppineet pitämään tätä perusoikeutta syntinä.
Jos vammainen lapsi käy koulua, hän saattaa silti kokea vaikeuksia tunnistaa itsensä opetetusta tiedosta, sillä erilaisia kehotyyppejä ei juuri esitellä.
Nuoret, joilla ei ole ketään, jonka kanssa puhua muuttuvasta kehostaan ja kokemuksistaan, saattavat olla epävarmempia seksuaalisuudestaan ja alttiimpia seksuaaliselle väkivallalle, terveysongelmille, suunnittelemattomille raskauksille ja sukupuolitaudeille.
Seksuaalinen ja fyysinen väkivalta
Vammaiset ovat suuremmassa riskissä kokea seksuaalista ja fyysistä väkivaltaa kuin muut ihmiset.
Jos henkilö ei ymmärrä, mitä hänelle tapahtuu, on epätodennäköistä, että hän pyytää apua tai pakenee seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Suurin osa tekijöistä on uhrille läheisiä: perheenjäseniä, hoitajia, terveydenhuollon henkilökuntaa tai avustajia. Vammaiset ovat usein riippuvuussuhteessa hyväksikäyttäjäänsä eikä heillä ole ketään, jonka puoleen kääntyä, ja vaikka he hakisivat apua, viranomaiset sivuuttavat heidän ilmoituksensa.
Lue lisää läheisyyden jälleenrakentamisesta väkivaltaisen parisuhteen jälkeen.
Huono saatavuus
Monet vammaiset eivät pääse tarvitsemaansa lisääntymis- ja seksuaaliterveystietoon fyysisten esteiden vuoksi. Huonosti suunniteltu tai vanhentunut infrastruktuuri erityisesti maaseudulla luo liikuntarajoitteisille ylitsepääsemättömiä esteitä. Tämä kasvattaa hoitamattomien sairauksien, sukupuolitautien ja ei-toivottujen raskauksien riskiä.
Joissain hoitolaitoksissa henkilökunnalla ei ole riittävästi koulutusta tai valmiuksia palvella vammaisia, jolloin heidän tarpeensa sivuutetaan tai niitä ei oteta vakavasti. Osa terveydenhuollon ammattilaisista suhtautuu seksuaaliterveyspalveluihin vammaisia kohtaan epäluuloisesti: palveluja rajoitetaan tai esimerkiksi nuoren naisen haavetta raskaudesta ja perheen perustamisesta ei tueta, sillä seksuaalisuutta ei nähdä normaaliksi henkilölle, jonka keho eroaa valtavirrasta.
Ennakkoluulot ja stereotypiat
Monissa yhteiskunnissa vammaisia ei pidetä seksuaalisina olentoina, mikä vaikeuttaa heidän mahdollisuuksiaan löytää kumppani, muodostaa terveitä ihmissuhteita ja elää tyydyttävää seksuaalielämää. Ennakkoluulot riistävät vammaisilta heidän perusoikeutensa ja vapautensa. Stereotypiat jakavat ihmiset ryhmiin välittämättä yksilöllisistä eroista. Omiin oletuksiin turvaudutaan arjessa helposti, mutta ihmisen arvokkuuden kohdalla on syytä pysähtyä miettimään tarkemmin.
Vammaisten poissulkeminen päätöksenteosta
Vammaiset jätetään usein ulos päätöksistä, jotka vaikuttavat suoraan heidän oikeuksiinsa ja hyvinvointiinsa. Heitä pidetään yhä ennen kaikkea palveluiden vastaanottajina, ei aktiivisina oman elämänsä vaikuttajina tai ratkaisujen esittäjinä. Kun näin relevantti tiedonlähde jätetään huomiotta, parhaatkin aikeet eivät muutu toimiviksi ratkaisuiksi.
Tuen puute
Toinen valitettavan yleinen ennakkoluulo on, että vammaiset eivät voisi olla hyviä vanhempia. Kun erikoistarpeisia naisia haluaa tulla äidiksi, heitä pilkataan ja heiltä evätään tuki, joka annettaisiin muille perheille. Todellisuudessa suurin osa vammaisista naisista — jopa kehitysvammaiset — kykenevät huolehtimaan lapsistaan erittäin hyvin. Vaikka he saattavat tarvita soveltuvia välineitä ja järjestelyjä, he voivat muodostaa perheitä ja kasvattaa lapsia. Silti he ovat huomattavasti suuremmassa vaarassa menettää vanhemmuutensa. Sosiaalipalvelut poistavat lapsia helpommin näistä perheistä, vaikka todisteita huonosta hoivasta ei olisi, sillä ennakkoluulot elävät syvällä myös lääkärikunnassa.
Raskaus, synnytys ja jälkikausi on haastava kokemus kenelle tahansa naiselle, saati naiselle, jonka elämää vamma rajoittaa. Huono palveluiden ja klinikoiden saavutettavuus lisää komplikaatioiden riskiä hoidon viivästymisen takia.
Ratkaisuja seksuaali- ja lisääntymisterveyden saatavuuden parantamiseen
Vammaisten seksuaali- ja lisääntymisterveys ei saa vielä ansaitsemaansa huomiota. Tässä muutamia keinoja, joiden avulla voimme parantaa heidän kokemustaan.
Tietoisuuden lisääminen
Kun 10 % väestöstämme elää jonkinlaisen vamman kanssa ja moni muukin on tilanteesta välillisesti riippuvainen, yhteiskuntamme tekee ison virheen sivuuttamalla nämä aiheet. On tärkeää kouluttaa ihmisiä vammaisuuden moninaisista puolista ja siitä, että monet voivat elää onnellista ja tervettä elämää vammoista huolimatta. Näin murramme stigmaa.
Myös terveydenhuollon ammattilaisten kouluttaminen vammaisuuden sosiaalisista ulottuvuuksista tekee tiedosta ja palveluista saavutettavampia myös heille, joiden toimintakyky on rajoittunut.
Päätöksenteon monimuotoistaminen
Osallistava päätöksenteko huomioi kaikkien kokemukset. Vammaisia pidetään helposti kyvyttöminä puolustamaan omia oikeuksiaan ja siksi heidät jätetään ulos päätöksenteosta. Ihanteellisessa tilanteessa päätökset tekevät he, jotka joutuvat niiden kanssa elämään, tarvittaessa asiantuntijoita kuullen — näin kivat sanat muuttuvat todellisiksi teoiksi.
Koulutus
Useimmat seksuaali- ja lisääntymisterveyden ohjelmat on suunniteltu keskimääräiselle terveelle nuorelle, joten erityistarpeita omaavien nuorten on vaikea samaistua niihin. Vammaisten, liikuntarajoitteisten ja erityistarpeisten näkyminen opetuksessa auttaa heitä tunnistamaan itsensä ja lisää ymmärrystä seksuaalisuuteen ja lisääntymiseen liittyvistä kysymyksistä erilaisissa tilanteissa.
Esikuvat ja edustus ovat tärkeitä. Ilman tietoa syntyy pelkoja ja vääriä oletuksia. Monimuotoisemman tiedon tarjoaminen auttaa meitä ymmärtämään toistemme kokemuksia ja murtamaan stigmaa.
Paremmat palvelut ja esteettömyys
Esteetön liikenne, toimiva infrastruktuuri ja yhteisöjen avoimuus ovat avainasemassa ihmisten kokemuksen tasa-arvoistamisessa. Sairaaloiden, vastaanottojen ja julkisten sekä yksityisten tilojen tulee tarjota pyörätuolirampeja ja hissejä liikuntarajoitteisten pääsyn turvaamiseksi.
Taloudellinen saavutettavuus on yhtä tärkeää tasa-arvon kannalta. Koska moni vammainen elää köyhyydessä, tarvitaan korvattua kuljetuspalvelua tai matkatukea, jotta kaikilla olisi samanlainen mahdollisuus palveluihin.
Riippumatta siitä, koskettaako vammaisuus juuri sinua, palveluiden saavutettavuuden parantaminen hyödyttää koko yhteisöä. Emme saavuta tasa-arvoa ennen kuin kaikkien tarpeet huomioidaan. Tehdään maailmasta parempi paikka meille kaikille.
Voit seurata kuukautisiasi WomanLogissa. Lataa WomanLog nyt:
