Miljoonat ihmiset ympäri maailmaa käyttävät masennuslääkkeitä selviytyäkseen masennuksesta, ahdistuksesta ja muista mielialahäiriöistä. Vaikka ne eivät ole parannuskeino, oikein valittu masennuslääke voi olla erittäin hyödyllinen oireiden hoidossa.
Masennuslääkkeiden ensisijainen tehtävä on palauttaa aivojen terve neurokemiallinen toiminta. Masennuslääkkeet ovat auttaneet miljoonia, mutta kuten monet lääkkeet, niihin liittyy myös sivuvaikutusten riski.
Mielenterveys on yhtä tärkeää kuin fyysinen terveys. Mielenterveyttä otetaan usein vähemmän vakavasti ja mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä leimataan herkästi. Tämän seurauksena yleinen tietoisuus mielenterveysongelmista on vähäisempää, mikä vaikeuttaa niiden tunnistamista – etenkin kun oireet eivät aina ole yksiselitteisiä. Ihmiset saattavat kärsiä ongelmista pitkään, koska eivät tiedä niiden olevan hoidettavissa.
Masennus on mielialahäiriö, joka voi koskea ketä tahansa. Useimmat ovat kokeneet syvää surua tai menetyksen tunnetta, mutta se ei ole sama asia kuin masennus. Masennus on pysyvä tyhjyyden tai surun tunne, joka voi olla lamaannuttava. Siitä ei voi ajatella itseään ulos positiivisella asenteella – kyseessä on todellinen sairaus, joka vaatii asianmukaista hoitoa.
Kliininen masennus voidaan luokitella lievään, kohtalaiseen tai vaikeaan. Perimmäisiä syitä ei täysin tunneta, mutta on selvää, että masennus liittyy aivojen kemialliseen epätasapainoon ja voi laukaista suurista muutoksista, menetyksistä tai traumoista.
Masennuksen oireita ovat surullisuus, tunnottomuus, tyhjyyden tunne, väsymys, arvottomuuden tunteet, helposti ärtyminen, ahdistus sekä mielenkiinnon menetys arjen asioihin kuten uneen, ruokaan, työhön sekä fyysiseen ja seksuaaliseen aktiivisuuteen. Vakavissa tapauksissa ilmenee itsetuhoisia ajatuksia ja jopa itsemurha-yrityksiä.
Vaikka masennuslääkkeitä käytetään yleisesti masennuksen hoitoon, niitä hyödynnetään myös muiden häiriöiden kuten pakko-oireisen häiriön (OCD), yleistetyn ahdistuneisuushäiriön, trauman jälkeisen stressihäiriön (PTSD) ja kroonisen kivun hoidossa. Yksinkertaistetusti ne tasapainottavat hermovälittäjäaineiden – eli aivojen normaalille toiminnalle välttämättömien kemikaalien – määriä. Vaikka masennuslääkkeet useimmiten saavuttavat toivotun vaikutuksen, niiden toimintamekanismeja tutkitaan yhä, monien vuosikymmenten jälkeenkin.
Masennuslääkkeet aiheuttavat usein sivuvaikutuksia kehon sopeutuessa kemiallisiin muutoksiin. Nämä oireet menevät yleensä ohi muutamassa viikossa. Sivuvaikutusten voimakkuus vaihtelee yksilöllisesti ja lääkekohtaisesti. Tavallisimpia sivuvaikutuksia ovat:
Suurin osa masennuslääkkeistä rauhoittaa kehoa, mutta sama vaikutusmekanismi vaikuttaa myös seksuaaliseen reagointiin. Masennuslääkkeiden käyttö linkittyy suoraan seksuaalisiin toimintahäiriöihin sekä miehillä että naisilla, mutta naiset kokevat niitä useammin. Tyypillisiä ovat vaikeudet saada orgasmia, emättimen kuivuminen ja erektiovaikeudet.
Naisten on suositeltavaa olla varovaisia, jos he yrittävät tulla raskaaksi masennuslääkkeiden käytön aikana, sillä osa lääkkeistä voi aiheuttaa epämuodostumia sikiölle.
Monet potilaat lihovat masennuslääkkeiden käytön aikana, koska lääkkeet voivat laskea veren natriumpitoisuutta. Matala natriumtaso lisää halua syödä suolaista ja kaloripitoista ruokaa. Toisaalta mahdollisia sivuvaikutuksia ovat myös pahoinvointi ja oksentelu. Pahoinvoinnin tunteen myötä kalorinsaanti voi vähentyä ja paino laskea. Molempiin tulee puuttua: liian matala natrium voi johtaa hyponatremiaan (veren natriumpitoisuus putoaa vaarallisen alas), kun taas painon lasku voi johtaa aliravitsemukseen ja edistää syömis- ja ruoansulatuskanavan häiriöitä.
Hoidon alkuvaiheessa aivojen välittäjäaineet tarvitsevat aikaa sopeutua muutoksiin. Tämä voi aiheuttaa unettomuutta, mikä johtaa unenpuutteeseen ja heikentää huomattavasti esimerkiksi tarkkaavaisuutta, muistia, mielialan säätelyä ja reaktiokykyä. Jos unettomuus jatkuu, kokeile vaihtoehtoista masennuslääkehoitoa.
Kemiallisten reaktioiden muutokset aivoissa voivat aiheuttaa myös huimausta ja uneliaisuutta. Masennuslääkkeet voivat laskea verenpainetta, mikä johtaa huimaukseen.
Mikäli masennuksesta kärsivällä on jo itsetuhoista ajattelua, masennuslääkkeiden antama energian ja motivaation nousu voi helpottaa itsetuhoisten ajatusten toteuttamista, jos muut emotionaaliset tarpeet jäävät täyttymättä. Siksi on tärkeää arvioida henkilön mielentilaa ja tunne-elämän tapoja ennen lääkehoidon aloittamista.
Muita yleisiä masennuslääkkeiden sivuvaikutuksia ovat hikoilu, suun kuivuminen, vapina, päänsärky, ahdistus, sydämentykytys, ihottuma, ummetus, näön sumentuminen ja diabetes. Jos aloitat masennuslääkehoidon, on hyvä seurata käyttäytymistäsi ja oireitasi alusta asti ja pitää terveydenhuollon ammattilainen ajan tasalla muutoksista. Oireiden seuraaminen itse on usein hankalaa – tähän on olemassa sovelluksia, jotka muistuttavat mielialan kirjaamisesta tietyin väliajoin. Vaikka tämä tuntuisi sillä hetkellä vähäpätöiseltä, aikajanalta tarkasteltuna muutoksista voi löytyä muuten huomaamattomia kaavoja. Myös ystävä tai perheenjäsen voi auttaa tässä ensimmäisten viikkojen aikana – joskus konkreettinen tehtävä on paras keino auttaa lähimmäistä, jolla on voimattomuuden tunne.
Vaikka vakavat sivuvaikutukset ovat harvinaisia, lääkärin ensimmäiseksi määräämä lääke ei välttämättä sovi parhaiten. Jos aloitat masennuslääkehoidon, muista, että oikean lääkkeen löytyminen voi vaatia useita kokeiluja. Kaikki eivät hyödy masennuslääkkeistä lainkaan.
Jos sivuvaikutukset eivät helpota parin ensimmäisen viikon aikana, voit kokeilla useita keinoja haittojen lievittämiseksi.
Masennuslääkkeet eivät ole "yksi sopii kaikille" -ratkaisu. Jokainen reagoi lääkkeisiin yksilöllisesti. Tärkeää on antaa lääkkeelle riittävästi aikaa vaikuttaa – yleensä noin kaksi viikkoa – ennen muutosten tekemistä. Lievät sivuvaikutukset ovat tavallisia alkuvaiheessa, mutta niiden pitäisi hävitä ajan kanssa.
Jos sivuvaikutukset haittaavat arkea tai et koe saaneesi apua mielenterveyteesi, keskustele annosmuutoksista lääkärin kanssa. Pienempi annos voi lievittää sivuvaikutuksia, kun taas annoksen nosto voi parantaa hoitotulosta.
Joskus lääkkeen ottaminen tiettyyn aikaan päivästä auttaa hallitsemaan sivuvaikutuksia. Esimerkiksi jos lääke väsyttää, sitä kannattaa ottaa ennen nukkumaanmenoa. Jos lääke aiheuttaa pahoinvointia, sen ottaminen ruoan kanssa voi helpottaa (huomioi kuitenkin yhteisvaikutukset ruokien ja lääkkeen välillä).
Ota huomioon aineet, jotka voivat pahentaa jo olemassa olevia oireita (esim. alkoholi ja tupakka voivat lisätä huimauksen tai pahoinvoinnin tunnetta).
Nykyään masennuslääkkeet ovat keskeisessä roolissa masennuksen hoidossa, mutta ne eivät ole ainoa mahdollisuus. Kaikki eivät voi käyttää masennuslääkkeitä, tai haluavat kokeilla jotain muuta.
Mielen ja kehon terveys liittyvät toisiinsa enemmän kuin moni ymmärtää. Fyysisiin asioihin liitetyt tottumukset (esimerkiksi ruokavalio) vaikuttavat usein mielenterveyteen, ja päinvastoin. Tämä ei tarkoita, että masennus johtuisi pelkästään huonosta ruokavaliosta, vaan oikea ravitsemus ja muu hyvinvointi tukevat sairastumisen hoitoa. Tietyt ruoat on yhdistetty laskevaan serotoniinitasoon ja lisääntyneeseen surumielisyyteen, kun taas toiset nostavat mielialaa. Myös liikunta nostaa serotoniinitasoja. Siksi sekä ravitsemus että liikunta kannattaa huomioida hoitovaihtoehtoa valittaessa.
Keskustelu ammattilaisen kanssa voi olla erittäin hyödyllistä masennuskausien aikana. Oli kyse sitten negatiivisten ajatusmallien käsittelystä tai pitkäaikaisten traumojen vaikutuksista, oman mielen myötämielisyyden harjoittaminen lisää sopeutumiskykyä. Terapia ei paranna masennusta, mutta voi tukea toipumista, etenkin yhdessä muiden toimien (masennuslääkkeet, ravinto, liikunta, kuormittavien tekijöiden vähentäminen) kanssa. Apua on mahdollista kysyä terveydenhuollosta, jos et tiedä miten aloittaa terapeutin etsiminen tai millainen hoitomuoto sopisi parhaiten. Samoin kuin lääkkeissä, myös terapeutin löytyminen voi vaatia kokeiluja. Kognitiivinen käyttäytymisterapia (CBT) on osoittautunut tehokkaaksi akuuttien masennuksen hoitoon ja pyrkii haastamaan sekä muuttamaan haitallisia uskomuksia.
Vaikka ymmärtäisit kokemuksen perusteella, että jokin toinen mielentila on olemassa, kyseinen tila tuntuu hetkessä pysyvältä. Masentuneena voi olla mahdoton ajatus ottaa yhteyttä muihin tai edes nousta sängystä. Silti matalalla kynnyksellä tehdyt toimet voivat viedä lähemmäs helpotusta. Pienet, itsestä poispäin suuntaavat teot tekevät usein hyvää: vapaaehtoistyö muiden hyväksi, kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen tai meditaatio ovat auttaneet monia.
Avun pyytäminen ei ole heikkouden merkki. Jokainen tarvitsee joskus tukea. Kun voit itse paremmin, voit antaa enemmän myös yhteisöllesi.
Voit seurata kuukautisiasi WomanLogilla. Lataa WomanLog jo tänään: